Aihealue — Kaupunginhallitus
Tampere ulkoistaa ongelmista piittaamatta
Aamulehti julkaisi tänään 13.1.2012 alla olevan mielipidekirjoitukseni:
Tampere ulkoistaa ongelmista piittaamatta
Tampereen kaupunginhallitus päätti kokouksessaan maanantaina 9.1.2012 ulkoistaa Tampereen Aterian henkilöstöruokailutoiminnan ja osan kouluruokailuista. Päätös syntyi äänestyksen jälkeen. Vasemmistoliiton ja sosialidemokraattien edustajat vastustivat ulkoistusta. Henkilöstöruokailun osalta perusteluna ulkoistukselle oli, että henkilöstöruokailu ei ole Tampereen Aterian ydintoimintaa. Kouluruokailun osalta perusteluna oli se, että oman tuotannon rinnalle halutaan ulkopuolista tuotantoa, johon omaa tuotantoa voidaan verrata. Tämän vertailun pohjalta on tarkoitus kehittää omaa tuotantoa. Päätöstä ei perusteltu taloudellisilla seikoilla. Tampereen Ateria ei ole tuottanut tappiota ja asiakastyytyväisyyskin on ollut kunnossa. Ulkoistusta ei tehty sen vuoksi, että omassa tuotannossa olisi ollut vikaa. Syyt olivat ideologiset.
Tällä valtuustokaudella on toteutettu monia Tampereen kaupungin palveluiden ulkoistuksia. Vallassa oleva XL-ryhmä on ajanut uudistukset läpi vastustuksesta huolimatta. Ulkoistuksissa havaituista ongelmista ei ole välitetty uusia ulkoistuksia valmisteltaessa. Aamulehdessäkin kiinnitettiin huomiota ulkoistetun kotihoidon palveluiden laatuongelmiin ja myös MedOnelle ulkoistetun Hatanpään U3 -osaston sopimusongelmiin. Tietotekniikkakeskuksen yhteydessä luvattujen säästöjen toteutumisesta ei ole ollut vielä mitään todisteita.
Valtuustokauden aikana on käynyt ilmi, että Tampereen kaupunki ei pysty valvomaan ulkoistettujen palveluiden tuottajia eikä takaamaan sitä, että tehtyjä sopimuksia noudatetaan. Samalla on käynyt ilmi, että ulkoistuksien perusteina olleiden tavoitteiden, kuten säästöjen, toteutumista ei voida todistaa. Siitä huolimatta ulkoistuksia jatketaan.
Ulkoistamisen sijasta on Tampereen kaupungin omaa palvelutuotantoa kehitettävä. Ulkoistamiset on lopetettava ja jo ulkoistettujen palveluiden valvonta ja tavoitteiden seuranta on saatava kuntoon.
Mikko Aaltonen
puheenjohtaja
Vasemmistoliiton Tampereen valtuustoryhmä
Tammikuu 13, 2012 No Comments
Tunnelipäätös
Tampereen kaupunginhallitus käsitteli tänään 22.8.2011 kokouksessaan Rantaväylän tunnelin kaavoja. Kaavat ovat oleellinen osa tunnelihankkeen etenemisessä. Itse päädyin lopulta vastustamaan kaavojen hyväksymistä ja sitä myötä vastustamaan koko tunnelihankkeen toteuttamista.
Syyt päätökseeni löytyvät tunnelihankkeen etenemisestä ja nykytilanteesta. Vuonna 2006 kun hanketta suunniteltiin niin kustannuksiksi arvioitiin 120 miljoonaa euroa, vuoteen 2008 mennessä kustannusarvio oli noussut 140 miljoonaan euroon. Tällä hetkellä hankkeen kustannuksiksi arvioidaan 185 miljoonaa euroa. Valtio kattaisi kustannuksista kolmanneksen ja kaupungille syntyisi hankkeesta myös tuloja. Aamulehden esittämien laskelmien mukaan kaupungin katettavaksi jäisi 46 miljoonaa euroa.
Aikaisemmin kannatin tunnelia. Hankkeen hyvinä puolina on se, että Tampere saisi kokonaan uuden kaupunginosan ja Näsijärven ranta saataisiin autoilta ihmisten käyttöön. Vasemmistoliitto kannatti tunnelia aikaisemmin myös ryhmänä. Kaupungin valtuusto hyväksyi alun perin hankkeen varsin yksimielisesti numeroin 61 – 3.
Tunnelihankkeen hinta on kuitenkin kivunnut kipurajan ylitse. Hankkeessa tapahtunut viivyttely maksoi liika, eikä tällaisen hankkeen perustelu kaupunkilaisille ole enää mahdollista. Maailman talous on edelleen epävakaassa tilassa eikä tulevaisuudesta ole varmuutta. Kuntatalous on heikentymässä ja rahaa tarvitaan muuallekin. Kaupunkilaiset näkevät varmasti tällä hetkellä tärkeämpiäkin kohteita kuin tunnelin.
Seuraavaksi asia etenee kaupunginvaltuuston päätettäväksi.
(Kirjoitus on julkaistu myös omilla sivuillani)
- Mikko Aaltonen
Elokuu 22, 2011 No Comments